maanantai 21. lokakuuta 2013

Sänkkärituuppailua & keskustaköpöttelyä!

Hieman ollut kiirusta tässä, joten blogi jäänyt nyt muutamalta päivältä päivittämättä. Nyt onneksi kerkesin näin illalla vielä postailemaan ja vihdoinkin kera kuvien!

Ihan ensiksi, olen nyt jokainen kerta ratsastaessa keskittynyt istuntaani ja jalkoihini, eli koittanut istua mahdollisimman "oikein" myötäillen hevosen liikkeitä ja pitämällä koivet rentona jalustimessa. Pitkät jalustimet on auttanut asiaa jonkin verran, sillä aiemmin nilkkani oli ihan linkussa eli kantapää todellakin oli alhaalla, jolloin painoin jalustimeen eikä jalka ollut rentona "vain jalustimen päällä". 
Huomasin myös, että jalustinhihnojen reiät kusasee eli eivät ole saman mittaiset vaikka laittaisi samoihin kohtiin molemmin puolin, mikä myös on aiheuttanut vinossa istumisen. 

Nyt kun olen keskittynyt istuntaani enkä heilu kuin heinäsäkki selässä aivan ihmeellisissä sirkusasennoissa, kulkee Fanni myöskin rentona ja suorana paljon paremmin.



Sitten Fanneiluun. 
Neidillä on ollut muutama vapaapäivä, sillä en ole yksinkertaisesti päässyt tallille, mutta äiti ja Janina ovat käyneet myös muutamana päivänä.

Janina ja Fampula

Perjantaina hain Janinan kotoota ja suunnattiin tallille kera kameran. Tehtiin iltatalli valmiiksi ja täytin heinäpusseja sillävälin kun Janina varusti Fannin.
Suunnattiin sänkkärille ja hyppäsin itse ensin selkään. Menin vain käyntiä ja ravia, jonka jälkeen Janina hyppäsi selkään ja laukkaili myös Fannin kanssa. 
En nyt jaksa löpistä siitä miten tehtiin miten mentiin vaan kuvat puhukoot puolestaan :)
Liikutuksen jälkeen F kuivatteli hetken tallissa kun oli kovin hikinen ja sai vielä fleecesadeloimen niskaansa, sekä arnikan nassuun, jonka jälkeen pääsi takaisin vielä tarhailemaan.




Lauantai oli Fannilla vp ja eilen kävi Janina liikuttamassa äitin kanssa.




Tänään päivällä kävin koukkaamassa Hennan kotoota ja lähdettiin hakemaan Fannille talveksi putseja Börjesiltä. Olisihan siellä ollut kaikkea kivaa ja kallistakin  mitä olisi voinut mukaan napata, mutta tällä kertaa pidin lompakon suljettuna ja ostin vain sen mitä olin hakemassakin eli putsit.
Börjesin jälkeen käytiin Suomen Ratsutarvikkeesta hakemassa lisää mysliä Fannille ja sieltä tallille.

Ensimmäiseksi siivottiin karsinat ja tehtiin iltatalli valmiiksi, jonka jälkeen haettiin hepat tarhasta. Tai no, Henna haki Nossen. Meikäläinen taisteli häntä taivasta kohti sojottavan, iloisesti karkuun kipittelevän karvaisen häntäheikin nimeltä Fanni kanssa tarhassa siitä, otanko sen kiinni vai en. Hetken tahtojen taiston jälkeen, se suostui antautumaan ja sain napattua sen narun päähän ja harjattavaksi. 
Olivat tainneet karvakorvapariskunta ottaa romanttisen mutakylvyhoidon tarhassa, sillä sitä mutaa ja sen jälkeistä pölyä riitti kyllä oikein huolella, HUH! 

Noh, saatiin kaksikko kuitenkin puhtaiksi ja varustettua. Laitoin Fannille vielä rintaremmimartingaalin varmuuden vuoksi maastoon sekä nakkasin kypärän päähäni ja herra raipan toiseen kouraan.

Lähdettiin menemään kävelytietä pitkin tuon "kylän" keskustaan ja heitettiin sieltä pieni lenkki. Saatiin paljon katseita kun köpöteltiin menemään. Tiet oli joistain kohtaa aina hieman jäässä, joten piti varoa mistä mennään kun ei ole vielä kummallakaan nastoja alla. Mitään ei kuitenkaan sattunut ja Fanni käyttäytyi suhteellisen nätisti, paremmin kuin odotin, lukuunottamatta muutamaa säpsykohtausta.
Takaisinpäin tultiin hiekka- ja peltotietä ja otettiin pari ravipätkää, muuten tehtiin koko lenkki käynnissä.
Oli kiva välillä vaan käpsytellä ja sormet, jalat sekä naamakin oli suhteellisen kohmeessa niin ei siinä kyllä muutenkaan olisi hirveesti huvittanut kaahastella. Kaikinpuolin mukava lenkki ja Fannikin oli tosi tosi kiva loppumatkasta kun sain kävellä rauhallisesti pitkin ohjin kotiinpäin.

Hepat saivat vielä perille päästyä harjauksen, linimentit sekä loimet niskaansa, jonka jälkeen pääsivät vielä joksikin aikaa tarhailemaan ennen pimeän tuloa.

Fanni ja sen hieno fleecetakki :3

Kiitos ja kumarrus!
Toivottavasti postauksesta otti jotain selkoa, en oikein saanut kirjoittamisesta mitään irti tänään :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti