Hot Proof

Hot Proof

" Fanni "



 amerikan-ranskalainen lämminverinen 
tamma 
 säkäkorkeus arviolta 155-160cm
 syntynyt 09.04.2003, Suomi 
 kasvattanut Harri & Jukka Kivilä 
 omistaa Jenny & Janina 



Fanni on minun ja siskoni ensimmäinen oma hevonen, joka saapui omistukseemme lokakuussa 2010. 
Aloitettiin ratsastushommat aivan alusta, sillä tammalla oli vain köpötelty käyntiä ja hiukan ravia, eli pohkeita se kuitenkin ymmärsi. Se oli elämänsä aikana juossut vain muutaman startin, muttei ollut menestynyt.

HOT PROOF: Laukkasi harvan jonon neljänneltä sijalta 1100 jäljellä oltuaan lievissä vaikeuksissa.
- Turun Hippos/Ravit -

Kesällä 2012 kuitenkin Fannilla todettiin hankositeen haarauman repeytymä, jonka vuoksi meidän esteunelmat jäivät vain unelmiksi ja Fanni oli sairaslomalla puolisen vuotta. Vaikka eläinlääkäri sanoi, ettei siitä enää käyttöhevosta tule, oli hän väärässä, sillä pikkuhiljaa varovasti eteenpäin menevällä jalan hoidolla ja kuntoutuksella ollaan saatu Fanni taas normaalikäyttöön (lukuunottamatta esteitä). Kerkesimme kuitenkin ennen hankosidevammaa hyppäämää kotona pientä rataa ja yksittäisenä metrin. 

Ratsastaessa Fanni ei ole helpoin hevonen, sillä on tapana koittaa juosta lujaa, pää pilvissä ja takajalat tallissa, mutta päättäväisyydellä ja kunnon lämmittelyllä sen saa kuitenkin toimimaan kivasti. Maastossa saattaa kokeilla pysähtelemällä, peruuttelemalla ja säikkymällä jotain aivan turhaa, mutta muuten on kiva ja reipas ratsastaa. Ollaan myös päästy uimaankin tallin läheisille hiekkakuopille sekä kärryttelemään, josta tamma tykkääkin ihan älyttömästi.

Hoitaessa tammuskasta on tullut ihan mahtava. Painaa päätä syliin, tykkää rapsutteluista ja lähes nukahtaa harjatessa sillon tällöin. Ennen se juoksi laitumella karkuun korvat luimussa, korviin ei saanut koskea ja kohelsi omiaan vähän väliä. Nykyään se toimii maastakäsin ja selästä tosi kivasti, vaikka hommaa vielä tottakai riittää.

Tämä hevonen on opettanut meitä ihan älyttömästi ja saatu sen kanssa luottamus kohdalleen puolin ja toisin. Ylä- ja alamäkiä on koettu hankosidevammasta haavoihin ja niin edespäin. 


Paljon edistytty, lisää edessä.

Kaikin puolin mukava tamma, kunhan kemiat kohtaavat.