tiistai 24. syyskuuta 2013

Tiistaitalleillua ja ammuu-otuksia!

Koulun jälkeen suuntasin hakemaan Hennan kotoaan ja hörppäsin siinä kahvit nassuun, jonka jälkeen lähdettiin ajamaan tallille.
Ihana Fampula tuli portille vastaan, oli vaan ihan mielettömän ihanaa nähdä oma mussukka viikonlopun jälkeen kun en ole tallille päässyt!
Laitettiin pollet kuntoon ja laitoinkin Fannille nyt rintaremmimartingaalin päälle, sillä kuten tiedän, sillä on vapaapäivien jälkeen pöllöilyenergiaa ihan hirmuisesti ja olikin iha hyvä idea laittaa se.
Lähdettiin maastoon purkamaan energioita. Fanni oli aluksi rauhallinen ja leppoisa lupsakka ratsastaa, mutta hetken kävelyn jälkeen virtaa alkoi tulla jostain. Laukattiin pieni ylämäki ja Fannihan olisi halunnut paahtaa vielä alamäkeenkin täysillä, en kuitenkaan antanut neidille siihen lupaa. Ravailtiin jonkun aikaa hiekkatietä ja nostettiin laukka, mentiin laukkaa jonkin matkaa kun oli oikein hyvä suora päästellä. Ravin kautta käyntiin ennen lehmä-aitausta ja siellähän oli kaikkea pelottavaa, ei siinä ,että lehmät olisivat olleet pelottavia, muttakun kaikki ladonnurkat, pusikot ja muut mörköpensaat pelottaviat pientä hevosparkaa ja se oli ihan jännittynyt. Kyllähän se lehmiäkin kyttäili kun olivat kauempana. Mentiin vielä hetken matkaa eteenpäin, kunnes käännyttin takaisin päin. Taas lehmien kohdalla Fanni katseli ihmeissään niitä läikikkäitä otuksia, jotka siirtyivätkin pällistelemään meitä aidan viereen. Fanni ja Nosse hieman katselivat kummissaan niitä otuksia, joiden suusta pääsi omituisia "ammmuuuuuu" -ääniä, mutteivat ne olleetkaan yhtään pelottavia. Sen sijaan olisivat kaviolliset otukset halunneet tehdä lähempääkin tuttavuutta, sillä siirtyivät lähemmäs aitaa.








Jatkettiin matkaa kuitenkin taas ja päätettiin ottaa viimeinen laukkapätkä sillä hyvällä suoralla. Fanni ampaisi kuin tykinkuula vauhtiin, enkä itse meinannut pysyä lähdössä mukana. Korvien välissä neidillä juoksi ilmeisesti jonkinlainen hamsteri juoksupyörässä kilpaa, koska kuulo ei ollut päällä laisinkaan; pidätteet, istunta, ei mikään tahtonut mennä ymmärrykseen hiljentää vauhtia. Onneksi ei lapasesta lähtenyt kuitenkaan ja pysähtyi kun Nossekin hiljensi vauhtiaan. Ravattiin vielä yksi ylämäki ja käveltiin takaisin laitumelle pitkin ohjin.
Hepat saivat vielä harjauksen, linimentit sekä sadeloimet niskaansa viileiden öiden ja sateisten ilmojen vuoksi, koska eivät vielä pääse sisälle yöksi.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti