maanantai 2. syyskuuta 2013

Parasta syksyssä; sänkkärit!

Hirveän moni sitä on blogeissa hehkuttanut syksyn parhautta, jolloin siis pääsee sänkkäreille! Onhan sitä itsekkin sitten pakko hehkuttaa! Me oltiinkin tänään vasta ensimmäisen kerran tänä syksynä, sillä eipä olla tajuttu kysyä tuon meidän laitumen omistajilta saisiko heidän pelloillaan päästellä menemään kopukoiden kanssa. Nyt siis Henna olikin kysynyt ja vastaus oli ollut myöntävä, jes! 

Näin olivat pollet viettäneet päivää Hennan tullessa töistä :) (C) Henna

Hain siis Janinan tänään suoraan koulusta, koska pyysin sitä kuvaamaan meitä ja suunnistettiin tallille, jossa Henna jo odottelikin. Janina haki Fannin laitumelta, Henna Nossen ja laittoivat ne valmiiksi ja minä silläaikaa säädin meidän yhtiin suitsiin LG kuolaimettomia kokeiluun, mitkä olivat lainassa Nossella. 
Fanni olikin yhden kengän saanut niin heiluvaksi ja vinoon, että jouduin sen kiskomaan irti. Täytyypi pyytää kengittäjä taasen nakkailemaan uudet popot alle. Päätettiin kuitenkin mennä sänkkärille, koska siellä on niin pehmeä pohja niin kavio ei pääse halkeilemaan, sillä Fannilla tuppaa kaviot kulumaan hyvin herkästi ilman kenkiä kovalla pohjalla. 

Köpöteltiin siis viereiselle isolle sänkkärille ja hyppäsin neitokaisen selkään. Se oli ihan mahdottoman rauhaton, ei kuunnellut ollenkaan pidätteitä tai ohjaa, vaan esimerkiksi kun pyysin sitä pysähtymään, se nakkeli päätänsä pilvii, peruutti hulluntavalla tai yritti loikkia pystyyn. Koitin vielä ravailla LG:llä, mutta sekin oli täyttä säätämistä. Toisilla kuolaimettomilla toimi huomattavasti paremmin, eli siis hyvin. 




Kävin sitten vaihtamassa suitset kimblewickeihin ja meksikolaisiin, kun ei tuosta aikaisemmasta sähellyksestä tullut yhtikäs mitään, muutakuin ehkä ainesta sirkusponiksi. 
Kimblewickeillä alkoikin toimimaan paremmin ja kuunteli ohjaa sekä istuntaa. Ravailin todella paljon ja kotiin saada neitiä keskittymään. Se menikin tänään ihmeen hyvin, ettenkö sanoisi. Jotkin pellonnurkat saattoivat hieman jännittää neitiä, sieltähän olisi voinut hyökätä vaikka tiikeri meidän kimppuun! Ravailin myös ilman jalustimia jonkin verran. Omassa istunnassani nyt eniten häiritsee jalkani, ne sojottavat aivan minne sattuu hyvinkin usein, tiedä miten saisi korjattua ongelman. Jospa kokeilisi jokin päivä sitoa jalustimen kiinni satulavuöhön tms, milloin jalkani pysyisivät tismalleen siinä, eivätkä sojottaisi tai vatkaisi kuin sätkynukella. 
Otettiin myös muutamat laukkapätkät Hennan ja Nossen kanssa, jotta pollet pääsivät hieman päästelemään, mistä olivatkin ihan superinnoissaan! 
Janina ratsasteli välillä myös Nossea, laukkasi Fannin kanssa hieman ja käveli sillä loppukäynnit.
Henna meni Nossella suurimman osan ajasta ja ratsasti myös Fanniakin.





kaatuuuu!


Janina ja Fanni loppukäyntiä

Noin tunnin, hieman yli tunnin tuuppailun tai ainakin tuuppailun yrityksen jälkeen, saivat pollet harjauksen ja linimentit sekä Fannin silmäkulman hoidon ja pääsivät laitumelle mussuttamaan heiniä. Fanni olikin ihan hiessä kun oli joutunut kunnolla tekemään töitä pitkästä aikaa! On se vaan niin mussukka.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti