sunnuntai 19. helmikuuta 2012

Vauhtia ja vaaratilanteita!

Eilisestä selvitty hengissä, olin juhlistamassa kaverini 19-vuotis synttäreitä, ihan mahtava porukka kasassa, vaikken osaa edes tuntenut, mutta kyllä siinä illanmittaa tuli tutustuttua joihinkin. Älysin myös aamulla, et mullahan on yhden numerokin kännykässä, eikä hajuakaan mitä varten se on siellä? Kyllähän siinä tuli tietysti  vähän maisteltua. Aivan sama, superhauskaa oli silti !



Tänään piti sitten joskus kahdenmaissa lähteä kohti tallia, isäpuolemme heitti mut ja Janinan sinne, tiet oli kivassa kunnossa kun oli sellasia "kinoksia" tai simmosia siinä tienreunassa, ettei mahtunut kuin yksi auto suurinpiirtein menemään. Mentiin sitten liian lähelle sitä lumipenkkaa, niin se nappasi auton renkaat ja auto lähti heittelehtimään keskellä tietä vastaantulevan kaistalle kylki edellä ja vastaan tuli auto. Oli aivan muutamasta metristä kiinni, ettei olisi tullut jokseenkin paha kolari, onneksi isäpuolemme sai käännettyä auton omalle kaistalleen! Kyllä pelästyttiin!

Kun vihdoin päästiin tallille, niin tajusin, että radalle.com kilpailut on siinä parin kilometrin päässä tallista ja autoja meni tallinohi minuutin välein, vaikkei yleensä kulje kuin ihan pari tunnissa, jos sitäkään. Päätettiin kuitenkin Janinan kanssa lähteä kärryilemään kun Fanni ei YLEENSÄ ole autoista paljon mitään sanonut. Laitettiin neiti sitten kuntoon ja lähdettiin kärryttelemään, päästiin tallinpihasta 20 metriä eteenpäin, kun Fanni pelästyi aivan käsittämättömästi Radalle.com kylttiä, joka oli kiinnitetty puuhun ja alkoi pyöriä kärryjen edessä kuin väkkärrä ja peruuttamaan aivan paniikissa. Siltä meinasi lähteä jalat alta ja meinattiin kaatua kärryillä, onneksi ei kaaduttu! Sitten neiti lähti ihan paniikissa ryntäämään takaisin tallille, yritin pidätellä sitä mutta neiti vaan kaahotti.

Kun päästiin tallinpihalle, se seisoi ihan paniikissa siinä kärryt perässä, enkä voinut lähteä mihinkään Fannin vierestä, koska se tuli perässä. Päätin kuitenkin hetken rauhoittelun jälkeen hakea sille hieman heinää, jos se siitä ehkä rauhoittuisi, muttakun pääsin tallin ovelle, Fanni ryntäsi kärryt perässä perääni, jolloin sillä oli riimu kaulassa ja se oli riimusta kiinni seinässä olevassa narussa. Se meinasi kuristua siihen riimuun, ja alkoi taas panikoida. Huusin Janinan äkkiä apuun, kun se oli hakemassa Melexiä tarhasta. Saatiin Janinan kanssa irrotettua kärryt ja valjaat, jolloin Fanni ihmeellisesti rauhoittui? Laitoin sille riimun suitsien päälle, ja kiinni kahdesta narusta, koska jouduin Janinaa auttamaan laittaa Melexiä kuntoon, ja Fanni seisoikin siinä sitten loppuajan ihan nätisti.

Everything I need is you <3

Janina sai luvan liikuttaa Melexin, ja laitettiin sille varusteet päälle ja lähdettiin tekemään kävelylenkkiä niin, että  Janina ratsastaa Melexillä ja ite talutin Fannia suitset päässä. Lähdettiin tielle kävelemään ja Janina meni edellä, koska sillä oli alla todella varma hevonen ja päätin itse tulla takana, jotta Fanni näkisi kaverin kokoajan ja jos alkaisi hyppimään niin ei olisi Melexin päällä. Ihan hyvin meni ensimmäiset 300 metriä, kunnes tuli kaksi helvatan urheiluautoa, jotka eivät sitten osanneet hiljentää ja Fannihan pelästyi oikein mukavasti kun vielä kauhiat pörinäpöntöt autoissa, ja hyppäsi keskelle tietä ja minä siinä pidin hevostani kiinni kaikin voimin sen edestä. Vain metrin matka niin oltaisi oltu konepellillä. Päästiin kuitenkin sitten jatkamaan matkaa, ja loppumatka meni oikein hyvin, jokseenkin reippaasti takaisin päin. Tehtiin noin 2-3km lenkki.
Tallille päästyämme, heitettiin molemmille hepoille fleecevuorelliset sadeloimet ja laitettiin takaisin tarhaan.
Pakko laittaa tähän alle vielä tälläinen video, jossa näytetään kuinka ohitat hevosen, toivottavasti ihmiset ottaisivat oppia edes tästä...


Ainiin ja eilen oltiin kaveria heittämässä Mynämäkeen, niin jäätiin todella lumiselle pikkutielle keskelle peltoaukeaa jumiin penkkaan, josta kesti 3,5 tuntia, että meidät saatiin sieltä pois. Mulla ei ollut edes takkia mukana, ja meinasin kuolla kylmyyteen takapenkille. Pääsin vihdoin sitten kotiin joskus kello 04:00 yöllä! Kokemus tuokin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti