Kun äiti tuli kotiin, lähdettiin käymään tallilla. Minä siivosin karsinat ja tein taas iltatallin valmiiksi. Janina meni silläaikaa kävelemään Fannin kanssa pellolle, taasen joutui ratsastamaan otsalampun valossa kun oli jo ihan pimeää. Itse ratsastin sitten kun olin tallityöt saanut tehtyä. Ravailin jonkin verran, mutta neiti oli aika vauhdikkaalla päällä taas. Rohkenin nostaa laukankin tälläkertaa siinä pienellä peltoläikällä, nousi muuten todella hyvin, eikä ollut kaahottamista vaan meni reippaasti, mutta ei liian reippaasti. Olen ylpeä siitä tänään. Menin vain jonkun 20 minuuttia itse + Janinan ratsastus, koska oli todella kylmä, -17,5 astetta pakkasta, hyi. Itse olen kesäihminen ja vihaan talvea koko sydämmestäni. Ennenkuin lähdettiin tallilta, heitettiin kaikki hepat sisälle kun oli jo tosi pimeää ja kylmä.
Ei se halunnut uimaan :( |
Todella mukava päivä ollut, mutta kuvia en tänään saanut kun oli niin pimeää. Aivan, kuvista tulikin mieleen sen verran, että pahoittelen kuvien laatua kun ovat suhteellisen huonolaatuisia, tuolla Canonin digikameralla ei oikein mitään loistokuvia saa ja osa on myös videolta napattuja, ja toiseksi pahoittelen sitä, että ilmeisesti olen laittanut samoja kuvia välillä postauksiin, tästä edespäin sitten tarkistan:)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti