tiistai 3. helmikuuta 2015

Muulienerginen talvipäivä kentällä

Saimpas kuin sainkin kuvaajan tänään tallille! Ajatuksena oli kuitenkin muutamia kuvia ottaa, mutta kun koneelle niitä aloin kamerasta siirtämään niin olihan siellä vähän päälle 100 kuvaa. Jotkut tosin heilahtaneita ja ei-niin-julkasukelpoisia kaakin kuin itsenikään puolesta. Nyt siis hieman kuvapainotteisempi postaus.

Näillä siis tarkoitan niitä ei-niin-julkaisukelpoisia kuvia... :D
Ensitöikseni siivosin karsinan ja pistin pöperöt valmiiksi, jonka jälkeen hain Fannin käytävälle kuten yleensäkin. Harjasin tammuskan ja heitin sille normaalivarustuksen sijaan takasiin pintelit, enkä suojia. Toinen takasuojistamme sanoi itsensä irti, joten ennenkuin uudet on tilalle saatu täytyy käyttää pinteleitä takasissa. Itsehän suorastaan inhoan niiden käärimistä jalkoihin kuten myös kuivumisen jälkeen takaisin rullalle, mutta eipä mahda mitään.



Ratsastin Fannia kentällä jonkin aikaa. Se oli aivan pölöpää tänään eikä malttanut keskittyä oikein mihinkään kuin hetkittäin. Itselläni meinasi alkaa katkeamaan verisuonet päästä kun allani oleva lihapulla ei olisi tahtonut kävellä lainkaan, saatika kuunnella pidätteitä.





tässä sitä kuuluisaa muuleilua esittelyssä.






Päätin tovin ratsastuksen jälkeen irtojuoksuttaa otuksen ja tehdä taas vähän palloleikkejä, koska alkoi hermot niin hyvin menemään ratsastaessa, ettei se olisi ollut enää kummallekkaan kivaa loppupeleissä kun olisi napsahtanut.


Riisuin Fannilta kaikki vermeet paitsi suitsia (jotka tosin lopussa otin pois temppujen tekemisen vuoksi, että saa porkkananpaloja paremmin syötyä pois) sekä suojia. Juoksuttelin sitä hetken pitkin kenttää irtona ja alkoi kyllä itsellekkin kuuma tulemaan kun Fanni olisi tahtonut jäädä vain kentän toiseen päätyy riipimään oksia reunalta parempiin suihin sekä kyttäämään tarhaavia kavereita.





Pallon kanssa onnistuttiin muutaman kerran niin, että tuo otus sitä nokki ja tuuppi turvallaan. Pikkuhiljaa eteenpäin, eiköhän me joskus päästä vielä jalkapallon MM joukkueeseen vai liekö siinä tapauksessa turpapallojoukkue?



Tammuska pääsi puuhailujen jälkeen tarhaan mutustamaan talliheiniä ja minä kotiin mutustamaan ruokaa. Menenkin vasta viikonloppuna jompana kumpana päivänä tallille, kun Janina käy muut päivät.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti