maanantai 16. helmikuuta 2015

LaRa:n ystävänpäivän match show!

Mikä sen parempaa viettää ystävänpäivää kun mahtavan talliporukan kanssa heppanäyttelyssä! :)

Tallilla oltiin lauantaina jo noin puoli yhdeksän aikaan. Fanni ja Ässä olivat sisällä kun oltiin sovittu, että niitä ei tarvitse viedä ulos eikä aamuheiniä antaa. Fanni oli kuitenkin karsinassa kuin mikäkin elefantti. Kauhea pyörimisen ja sähläyksen ääni ja hirnuminen vain kuului, joten otin sen kentälle siksi aikaa, että saadaan suurin osa hommista tehtyä. 

Äiti siivosi karsinan ja itse pakkailin kamoja ja laittelin valmiiksi kaiken, jonka jälkeen hain Fannin kentältä käytävälle puunailtavaksi. Marjut ja Jessicakin saapuivat tallille ja alkoivat puunailemaan Ässää. Koska mätsärissä oli ystävänpäivän kunniaksi hevosen koristelu sallittua, sai Fanni peppuunsa valkoisella sormivärillä maalatun sydämmen (mikä onneksemme pysyi koko kuljetuksen ja mätsärin ajan) sekä häntäänsä vaaleanpunaisen rusettinauhan letitettynä jouhien joukkoon. 



Kuskimmekin saapui kopin kanssa siinä hieman ennen kymmentä pihaan ja kun hevoset sekä tavarat olivat valmiina, lähdettiin tuota pikaa lastaamaan niitä. Hiukan jännitti koppiin meneminen, kun Fannista ei koskaan tiedä meneekö se yksin miten sinne saatika sitten kun se pitäisi laittaa ensimmäisenä ja on tottunut menemään kaverin jälkeen. Saatiin tammuska kuitenkin koppiin ensimmäisellä yrittämällä hienosti, jonka jälkeen alettiin lastaamaan Ässää. Ässä ei olisi tahtonut koppiin mennä, mutta jonkun aikaa meni, että Marjut ja Jessica saivat sen ruuan perässä tulemaan ja Janina laittoi nopeasti takapuomin kiinni, jottei se enää pääse peruuttamaan ulos. Sitten lähdettiin matkaan! Me Marjutin kanssa mentiin autolla kuskimme lisäksi missä hevoset tulivat perässä ja muu talliporukka tuli kahdella autolla perässä.

Matka sujui hyvin, lukuunottamatta paria rysähdystä kopissa. Liekö nuo riekkuneet sillä kahdestaan, ei tiedä. Paikalle päästyämme käytiin ensin ilmoittautumassa. Meille Fannin kanssa tuli numero 30 ja Marjutille ja Ässälle jo 4, joten tulikin aika hoppu ottaa hevoset ulos. Vaikka Fanni olisikin voinut olla traikussa vielä, niin se olisi kyllä saanut hepulin jos toinen sieltä lähtee ja se yksin jää. Kuskimmekin lähti autollaan mökille mätsärin ajaksi, joten meille jäi vain koppi paikan päälle.



Itse lykkäsin Fannin Janinalle siksi aikaa kun Marjut meni kehään Ässän kanssa, jotta pääsin kuvailemaan. Heillä oli vastassaan shetlanninponi ja tästä parista Ässä sai sininsen ruusukkeen.

Ennen Fannin vuoroa, kävin sen kanssa "verkka-alueella" juoksemassa ja seisottamassa sitä. Se käyttäytyi tosi kivasti siellä sekä muutenkin paikan päällä, joten ajattelin josko se olisi myös yhtä kiva kehässä. Niimpä niin, ajattelin. Ei toivoakaan. Seuraavat parit ennen vuoroaan kävelivät ja odottelivat maneesin toisessa päässä vuoroaan, niin Fannihan ei olisi sielläkään malttanut seistä paikallaan. Käynnissä sain pidätellä sitä aika paljon ja kauhulla vain ajattelin millainen se kehässä on.

Esiintyjäponiinit hienoine blingbling suitsineen ja koristeluineen.
Kun meidän vuoromme tuli, oli parinamme nuori suomehevonen. Fannihan ei omalla vuorollaan meinannut seisoa lainkaan paikallaan ja sähelsi jotain omaa kokoajan. Vaikka höpöttelin sille, ei sekään näyttänyt auttavan. Käynti- ja raviesityksessä se sen sijaan meni kivasti ainakin omasta mielestä. Ravi pysyi rauhallisempana kuin ennen muissa mätsäreissä ja pysyin itse mukana hyvin. Saimme kuitenkin, yllätysyllätys, sinisen ruusukkeen. 



Sinisten kehässä ei kumpikaan, Fanni eikä Ässä sijoittunut, joten päästiin valmistautumaan kotiin lähtöön. Kuskimme saapui paikalle ja lastattiin Fanni ensimmäisenä taas, joka meni taas tosi hyvin. Ässäkin tuli hienosti perässä ensimmäisellä yrittämällä! :-)

Tallilla purettiin tavarat. Janina hoisi Fannin, pesi sen sydämen pepusta pois, harjasi ja loimitti, äiti ja Henna kävivät siivoomassa trailerin, Marjutin kanssa hoidettiin maksuja ja sitä rataa. Pollet pääsivät reissun jälkeen tarhaan syömään päiväheiniä.

Sitten vielä Fannin arvostelu:

ROTUTYYPPI:
Matalaryhtinen hevonen

PÄÄ JA KAULA:
Hyvä pää. Hyvänmallinen kaula.

RUNKO JA YLÄLINJA:
Pitkärunkoinen. Hyvä lavan asento. Suora lanne. Ylösliittynyt häntä. Saisi olla lihaksikkaampi takaosa. Puutteellinen ylälinja.

JALAT:
Riittävä luusto. Kiverä kinner. Hyväasentoiset etujalat.

KÄYNTI:
Hyvä matkaavoittava käynti.

RAVI:
Tavallinen ravi.

Kyllä taas huomaa, että eri tuomareilla erilaiset näkemykset hevosesta kun vertaa tätäkin arvostelua edellisiin. Voisin jopa tehdä jonkinlaisen koostepostauksen näistä arvosteluista jonain päivänä.

Rakastuin tähän kuvaan, ihana Ässä <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti