sunnuntai 31. elokuuta 2014

Kisafiiliksiä!

Tänään siis oli kesän tähän mennessä ainoiksi jääneet kisat, johon osallistuttiin molempien pollejen kanssa, sekä mätsäriin että koulukisoihin.

Klo 9:00
Olin kurvannut tallin pihaan Hennan ja kuskimme lisäksi. Henna oli antanut hevosille jo sapuskat ja ottanut niiltä sadeloimet pois. Harjattiin molemmat suurinpiirtein siistiksi, puhdistettiin kaviot ja Henna letitti Nossen harjan. Sitten vain kuljetussuojat koipiin, kevyet loimet päälle, nahkariimut nassukkan ja hepat traileriin. Molemmat kipitti sinne ensimmäisellä kerralla tosi nätisti!

N. klo 9:30
Lähdettiin ajamaan kisoihin päin. Hepsukat matkusti vaunussa tosi nätisti koko matkan.

Klo 10:10
Saavuttiin kisapaikalle. Mulla on niin järjetön vessahätä, että avasin vain trailerin sivuoven ja juoksin vessaan. Ei kyllä kehuttavaa siinä vessassa ollut... Hyi hitto suoraansanotusti. Sellainen pieni bajamaja, jonka "pönttö" oli tyhjennetty ties millon viimeeksi, meinasi puklu tulla jo kun sinne sisälle astui ja käsidesiä ei ollut - vain tyhjä putilo nurkassa. YÖK!
Ällötävän vessareissun jälkeen otettiin pollet ulos trailerista suitsitettuina ja riisuttiin niiltä kuljetusvarustus. Sillä aikaa oli äiti, Janina, vuokraajatyttö Eve sekä poikaystäväni saapuneet äitin autolla paikalle ja tulivat auttelemaan meitä heppojen kanssa, jonka jälkeen menimme ilmoittautumaan. Ajattelin ottaa näppituntumalla jonkin hyvän numeron mätsärin järjestyksen "arvonnassa" , jotten olisi ihan ensimmäisten joukossa. Kuinkas kävikään, sain kuin sainkin numeron 2, ja olin heti ensimmäisessä parissa
Ilmoittautumisen jälkeen harjattiin pollet ja lähdettiin kävelemään niiden kanssa kentälle.

tosi pirteetä porukkaa!

Klo 11:00
Alkoi mätsäri, jossa olimme Fannin kanssa ensimmäisessä parissa vastanamme shetlanninponivarsa. Fannihan ei suostunut pysymään lainkaan paikallaan tuomarin sitä arvioidessa, vaan pyöri kuin mummot Anttilassa konsanaan ja ravissa se tuntui syöksyvän päälle. Saatiin kuitenkin ihan OK arvostelu ja yllättäen sininen ruusuke. Nosse oli järjestyksessä viides ja sai myös sinisen ruusukkeen.
Sinisten kehässä kerettiin kumpikin kiertämään yksi kierros maneesissa, kunnes meidät skipattiin ulos. Kyllähän se arvattiin jo etukäteen, muttei sille mitään voikkaan.




" Suuret, rytmikkäät käyntiliikkeet. Edestä väljät, takaa ahtaanlaiset. Hyvä yliastunta. Suorat rytmikkäät raviliikkeet . Hyvänpuoleiset tyypit. Sopusuhtainen pitkä ja lihaksikas runko, ryhdikäs kaula, korkea säkä. Suora kantava selkä, suora lautanen, korkea hännäntyvi. Kuivat, melko hyvä asentoiset jalat. Takaa vuohiset vennot "





N. Klo 13:00

Päästiin varustamaan mätsärin jälkeen hevoset koululuokkaa varten. Janina oli lähtölistassa Nossen kanssa toisena ja itse olin kolmantena Fannin kanssa, joten mentiin heti verkkaamaan niitä. 


Fanni oli yllätti ja oli tosi kiva ratsastaa, meni rauhallisesti ja kuunteli. Pysähdykset ja peruutukset onnistui. Ajattelin siinä vaiheessa, että taitaa mennä ihan kivasti viime kisoihin nähden meidän rata. MUTTA, toisin kävi. Kun pääsin radalle, kiersin sen kanssa aidatun "kentän" ympäri, ettei se yht'äkkiä säikkyisi mitään. Kun saimme lähtömerkin ja nostin ravin, tiesin, että ketuiksi menee. Fanni kaahotti koko radan, se oli tosi vaikea ratsastaa, koitti nostaa laukkaa eikä meinannut kuunnella mitään. Yhdessä vaiheessa se oli tosi kova kädelle ja oli vaikea ratsastaa uralla, lieneekö kammosi maneesin laidoilla olevia puomeja. Päästiin sinnikkäästi rata kuitenkin loppuun ja päälle taputukset kaulalle. En kuitenkaan ollut lainkaan tyytyväinen, sillä se oli verkassa PALJON rennompi ja mukavampi ratsastaa. Ehkä sitten taas ensi kesänä paremmin... toivottavasti tulisi luminen talvi, jotta päästäisi treenaamaan hangessakin.


Luokassa oli niin vähän osallistujia, että kun Fannin kanssa pääsin pois radalta, menin laittamaan kannukset koipiin, lykkäsin Fannin Evelle ja menin hetkeksi verkkaamaan Nossea. Kauan en kerennyt sitä verkata, mutta meni kuitenkin ihan kivasti siinä ajassa ennenkuin päästiin radalle. Radalla Nosse meni tosi kivasti, mutta itse tein muutaman virheen - päästin ulko-ohjan liian löysäksi, jolloin Nosse ei kulkenut suorassa ja pariin otteeseen en muistanut/älynnyt taivuttaa ja asettaa sitä kunnolla sekä päästin sen käyntiin ennen kuin oli tarkoitus. Olin kuitenkin ihan tyytyväinen rataan ja tiesin, että tein muutaman virheen itse.




Kumpikaan meistä ei sijoittunut, mutta näin kesän ainoiksi kilpailuksi meni kyllä ihan kivasti, vaikkakin harmittaa kyllä se Fannin toilailu ja omat virheeni Nossen kanssa. Ei siinä auta muu kuin lisää treeniä :)

N. Klo 15:00
Oltiin saatu hepat lähtökuntoon ja lähdettiin ajelemaan takaisin tallille.


Varmaan siinä hieman ennen neljää oltiin perillä tallilla. Hepat ulos kopista, niille linimentit jalkoihin ja harjaus, jonka jälkeen pääsivät laitumelle. Purettiin tavarat ja sitten suunnistettiin pitkän päivän jälkeen kotiin syömään :-) 


Huomenna olisi alustavasti suunniteltu jätskireissu kyläkaupalle hepsukoiden kanssa!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti