torstai 21. elokuuta 2014

Reeniä pollet, reeniä!

Tänään päästiin taas tuuppailemaan! Olen itse ollut Fannin selässä viimeeksi maanantaina vuokraajan ratsastaessa tiistain ja keskiviikon. Eli Fannilla on ollut tiistaina ja keskiviikkona maastoilupäivä. Itse olin myös eilen maastoilemassa mukana vuoraajatytön kanssa Nossella kun näytin paikkoja. Ei-niin-kiva ilma kun vettä tuli niskaan kaatamalla vähän väliä.

Mentiin tallille siis tänään Janinan ja Hennan kanssa. Varusteltiin hepat (onneksi eivät olleet kierineet mudassa) ja Fannille iskin päähän Nossen suitset, joissa on kiinni meidät baucherit. 

Sänkkärille köpöteltiin kera kameran niin, että itse menin Fannilla ja Janina ja Henna tandemina Nossella.

Sänkkärille päästyämme aloin kävellä Fannin kanssa ja tekemään paljon ympyröitä. Se meni ihmeen rauhallisesti, ei hössöttänyt ja kuunteli pohjetta tosi kivasti! Koitan itse saada omat jalkani hallintaan, että ne pysyisivät tuossa hevosen kylkien vieressä kokoajan, eivätkä 30 senttiä irti niistä. Tänään ilmeisesti onnistuin siinä, koska sain sisäpohkeenkin toimimaan Fannilla kunnolla ja se oli miellyttävä ratsastaa. 



Ravissa se kuitenkin ajoittain yritti lähteä kaahaamaan, mutta omasta mielestäni ratsastus sen kanssa meni tänään mukavasti. Yleensä meillä on siis kimbewickit käytössä, mutta tänään oli baucherit, jotka siis ovat pehmeämmät kuolaimet. 

Jospa mä vielä lauantaina kokeilisin tuota raviohjelmaa sen kanssa ja sitten päätän menenkö ratsastamaan sen myös Fannilla kisoihin...

rentoa ja rempseetä.
Kun itse olin ratsastellut aikani ja Henna ja Janina vaihdelleet Nossella ratsastajaa, päästin Janinan Fannin selkään ja itse lykkäsin kannukset kinttuihin ja vaihdoin ratsuni Nosseen.

Treenailin kisoihin Nossen kanssa ratsastaen ohjelmaa läpi muutamia kertoja. Sain sen menemään ihan kivasti, tosin itse en oikein tuolla harjoitusravissa osaa istua niin piti siihen välillä keskittyä myös. Nosse painoi hetkittäin myös kädelle, mutta muuten tosi kivasti saatiin mentyä.




Toivottavasti saitte jotain irti tästä postauksesta, ei oikeen pää toiminut kunnolla ja jotenkin kirjoittamisen "fiilis" oli hiirenverran hakusessa :')
Huomenna Fannilla on siis vapaapäivä ja lauantaina varmaankin kisatreenailua/Fannin kanssa tuuppailua. 

" Kun iloitsee pienistä asoista, voi iloita usein " 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti