torstai 15. joulukuuta 2011

Kuluneesta vuodesta

Ajattelin kirjottaa tälläisen postauksen kuluneesta vuodesta kun Fanni on ollut minulla.
Silloin kun Fanni haettiin, meni se yksityiselle tallille, missä oli kavereina sh-ruuna, lv-ruuna ja shetu-tamma. Fanni tarhattiin sh-ruunan kanssa, ja niistä tuli parhaat kaverit. Kaverini Noora hoiti/hoitaa sh-ruunaa ja kävimme aina yhdessä lenkeillä ja muutenkin tallilla. Hyppäämässä käytiin joskus maneesilla, johon tuolta tallilta oli noin 3km, eli ihan kävelymatka. Siellä Fanni hyppäsikin korkeimman esteensä yksittäisenä tähän mennessä, 100cm. 
Kuva otettu samana päiväni kun Fanni meille tuli.

Syksyllä 2011, sain opiskelupaikan Ypäjän Hevosopistolta, ja Fanni lähti mukaani sinne. Tallipaikkana sillä oli n.20 hevosen talli Ypäjän Hevosopiston vieressä. Kävimme kentällä Sannin ja Ranen kanssa ja kerran hyppäämässä maastoesteitä, jolloin tipuin kun Fanni juoksi päin Ranea kun Rane käänsi takamuksensa eteen :) Sieltä sitten takamus mudassa takaisin tallille! 
Minua ei kahden viikon opiskelujen jälkeen kiinnostanut ala ammattina ja halusin pitää sen vain harrastuksena, joten kävin kirjoittamassa eropaperit ja lähdin opistolta kotiin. Fanni jäi vielä Ypäjälle, sillä tallipaikkaa sillä ei meiltä kotoa päin ollut vielä kun kukaan ei ollut varautunut lopettamiseeni. Laitoin tallipaikan hakuilmoituksen Hevostalli.nettiin ja sieltä tärppäsikin nykyinen talli. Kävimme katsomassa tallia äidin kanssa ja päätimme, että tuomme Fannin sinne. Haimme sitten F:n Ypäjältä exäni kanssa seuraavana viikonloppuna ja hyvinhän tuo sopeutui lv-ruunan ja shetu-ruunan joukkoon, jossa siis nykyään on. Tallilla on aivan upeat maastot, myös uittopaikkoja löytyy! 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti