keskiviikko 14. joulukuuta 2011

Katso kengurun loikkaa...

Tallilta taas selvitty kotia, ja kylläpä taas on puuhattu hiki otsassa! Fanni oli taas tänään "kuulen mitä haluan"-tuulella. Huutelin sitä tarhan portilta, mutta neitipä ei korvaansa liikauttanut. Shetu-ruuna lähti kuitenkin kipsuttelemaan portille päin, jolloin Fannikin tajusi että jotain on tapahtumassa ja nosti päänsä heinäkasasta. Iloisesti se siellä katseli kun huutelin sitä vielä lisää. Loppujen lopuksi jouduin itse kahlaamaan mutaiseen tarhaan kun eipä neiti viitsinyt jalkojaan liikauttaa. Tulihan se sieltä loppujen lopuksi, hitaasti mutta varmasti!
Itse rupesin siivoamaan karsinoita, kun kaverini Noora harjasi Fannin ja pisti sen kuntoon. Jäin tallille siivoskelemaan kun Noora lähti maastolenkille F:n kanssa. Neiti oli kuulemma ollut hieman riehakkaalla päällä, (tosin ollut vapaalla muutaman päivän) ja oli päättänyt keulia ja pukittaa, sekä pelätä autoja, joista yleensä ei pahemmin reagoi. Taisi kokeilla ratsastajaa? En tiedä. Kyllähän tuo kaksikko takaisin tallille selvisi, pimeässä otsalampun valossa, kun ei noilla teillä katuvaloja ole :/ Ja vieläkun on liukasta, Fannilla vielä kesäkengät alla, tarvisi laittaa talvipopot jo, komeat lumikorkokengät oli kyllä kun tulivat takaisin!
Fanni sai lenkin jälkeen pari leipää ja fleecevuorillisen sadeloimen niskaansa. Ennen lähtöä heitin vielä F:n takaisin tarhaan muutamaksi tunniksi kun kello oli vasta n. 17:00. 

                                               Tässä vielä tälläinen viime talvella napattu jäinen kuva :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti