maanantai 29. syyskuuta 2014

Takakenkä veks & sänkkärirallia

Tänään lähdettiin yhteistuumin tallille Hennan kanssa tarkoituksena ratsastaa pollet sänkkärillä. Nappasin Janina hirveenä siskona tallille mukaan kuvailemaan keppiensä kanssa (nivelsiteet menneet) könkkäämään. 

Ensin siivoiltiin karsinat ja laitettiin iltasapuskat valmiiksi. Sen jälkeen haettiin hevoset tarhasta, jossa ne jo nököttivätkin portilla. Hyvin ovat ilmeisesti viihtyneet, ihan kuin aina olisivat siinä tarhassa olleet. 

Kaikki oli muuten sujunut hyvin, mutta ponikaksikko oli livahtanut päivällä tarhastaan moikkaamaan uusia tulokkaita. Nyt kuitenkin niidenkin tarhaan oli vedetty vielä yksi lanka lisää, jotteivat enää kipittele moikkausretkille omin lupineen.

Hevoset laitettiin kuntoon tallissa. Fanni nyt ei ihan vielä ymmärrä tuota tässä tallissa kiinni olemista käytävällä vaan sen kanssa saa hetken neuvotella.


Huomasin eilen, että takakenkä kilisi ja nyt se oli jo niin pahasti vinksallaan ja osittain irti, että jouduin sen kiskomaan kokonaan pois. Myös toisen puolen takakenkä heiluu. Toivottavasti saataisi kengitys pian, sillä tuon kanssa ei voi nyt mennä kuin sänkkärillä. Fannilla on niin heikot kaviot, että kuluvat ja lohkeilevat todella helposti kovalla pohjalla.


No, kuitenkin. Mentiin siis sänkkärille karvakorvien kanssa ja Janina tuli kuvailemaan. Fanni meni omasta mielestäni tosi kivasti ja yllättävän rauhallisesti. Sain sisäpohkeenkin toimimaan ja asetettua sitä ympyröillä.  Ravailin paljon ja kerran nostin laukan, joka sekin yllättäen suju tosi rauhallisesti. 






Liikutuksen jälkeen Fanni sai linimentit kinttuihin ja pääsivät vielä ulos. Kannettiin Hennan kanssa kahteen tarhaan vedet, missä ämpärit olivat tyhjillään.

Fampula sai vielä ihan uuden riimun päähänsä lenkin päätteeksi!
Janinalla on viikon liikuntakielto, joten joudun nyt itse pääosin varmaankin liikuttamaan Fannia. Vuokraajatyttö tulee torstaina, jolloin esittelen hänelle paikat ja kaikkien tavaroiden sijainnin :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti