torstai 30. tammikuuta 2014

Sänkkärillä & metsässä tarpomista!

Eilen oltiin sänkkärillä kokoonpanona Fanni ja minä, Henna ja Nosse sekä Hessu ja sen vuokraajatyttö. Alkumatka meni "en tahtoisi millään kävellä, enkä myöskään kuunnella" -meiningillä ja neiti sipsutti menemään allani. Sänkkärillä se oli kuitenkin aika kiva ratsastaa. Suurimmaksi osaksi kuunteli hyvin ja sisäpohkeenkin sain menemään aika hyvin läpi ennen laukkaamista. Laukassa se olisi vain paahtanut kurvit kanttaamalla ja sisäpohje ilmeisesti tuon otuksen korvien välissä meinasi sitä, että kuuluu lisätä kaasua... Muuten loppujen lopuksi sänkkäriralli meni hyvin ja menin tovin aikaa ilman jalustimiakin. Matka takaisin tallille sujui ongelmitta ja pääosin pitkin ohjin. Hepat jäivät sisälle kun kello oli kuitenkin jonkin verran jo ja olivat aikalailla hikisiä.

Fanni & Odi
Tänään menin tallille päivällä jo ja tein tallin valmiiksi, tosin Katja oli kerennyt tekemään jo osan :)
Päätin lähteä taluttelemaan Fannia metsälenkille ja laitoin sille suojat ja toiset suitset, joissa on oliivikolmipalat kiinni.




Maasto meni muuten hyvin ja oli tosi nätti ilma, aurinko paistoi ja hiukan pakkastakin oli, lukuunottamatta muutamia äksidenttejä. Neiti pelkäsi välillä jostain kuuluvaa moottorisahaa, joskus pusikkoja, koiria, käynnistyviä mönkijöitä ja joskus jopa ihan olemattomia ääniä. Vauhti oli aika reipas ja itselläni oli täysi työ möyriä tuon kanssa keskellä metsäpolkua ja kallionkielekkeitä samalla koittaen hidastaa rouva elukkaa ja pitää itseäni pystyssä. Tosin pariin otteeseen taisin kaatuakkin, mutta muuten lenkki meni ihan kivasti luukuunottamatta näittä yllämainittuja prinsessapyörähdyksiä milloin mistäkin syystä.







Herra risu päätti hypätä matkaan mukaan!

Köpöttelyn jälkeen heitin Fannille loimen selkään ja vein takaisin tarhaan.

Nyt ajattelin käpertyä takaisin sohvalle peiton alle ja pistää legendaariset vanhat Disney -piirretyt pyörimään!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti