torstai 4. joulukuuta 2014

Hevoseton on huoleton...

...vai miten se taas meni.

Olen nyt käynyt sunnuntaina, keskiviikkona ja tänään tallilla, koska Janina on käynyt muut päivät ja huomenna on Fannilla vapaapäivä.

Eilen huomasin Fannia juoksuttaessa, että se ei ravaa puhtaasti. Käynti on normaalia, mutta ravissa askel varsinkaan takaata ei ole puhdas vaan varoo ainakin toista takasta huomattavasti. Tänään oli myös sama juttu, joten annoin sen vain kävellä liinan päässä. 

Kokeiltiin selkää ja aristuskohta löytyy ristiselän (?) kohdasta. Jaloissa ei ole kuitenkaan turvotusta, eikä arkonut niitä painellessa ainakaan tänään ja eilen. Tallillemme on tulossa lähiaikoina hieroja, jonka otamme myös Fannille. Saadaan vaivaan selkoa ja mahdolliset jumit aukaistua, jonka myötä liikutus taas normaaliksi. Tällä hetkellä siis suunnitelmissa vain maastakäsin/selästä kävelyä. Nyt meillä onkin hieronta-aikaa odotellessa aikaa keskittyä maastakäsin työskentelyyn, sillä sitä ei suunnitelmista huolimatta olla vielä päästy harjoittelemaan (liekö omistajan muistamattomuutta tai laiskuutta). 

Toivottavasti saisin jonkun lauantaina tallille kuvailemaan, jottei olisi näitä kuvattomia postauksia ja saataisi vähän myös uudesta paikasta kuvia. 

Näillä mennään tälläkertaa ja seuraavaa postausta kirjoittelen lauantaina tai sunnuntaina!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti