perjantai 4. heinäkuuta 2014

Ehkä siitä vielä joskus jotain tulee...

Edellisessä postauksessa sanoin pitäväni Fannilla tänään vapaapäivän, mutta äkkäsin kuitenkin, että Janinalla on sunnuntaina rippijuhlat, joten sillä olisi ollut myös sunnuntaina vapaa. Päätin siis tänään lähteä liikuttamaan neidin ja otin Janinan mukaan kuvailemaan.

Ensin tallille päästyämme, menin laittamaan hevosten ruuat valmiiksi ja Janina haki Fannin laitumelta, jonka jälkeen kaksikko sai sapuskansa. 

Janina harjasi Fannin ja itse varustin sen. Tarkoitus oli alunperinkin mennä ilman satulaa ja suitsilla, joissa on remonttiturpis ja kuolamina baucherit, joten nämä vermeet heitettiin karvakamulle niskaan. Janina punttasi minut selkään ja otti Nossen riimunnarun päähän kun itse aloin ratsastelemaan laitumella.

Käynnissä Fanni toimi ihan kivasti hetkittäin, mutta ravissa sen sijaan meno oli toista. Sain pidätellä vähän väliä ja tehdä kauheaa työtä kun tuntui, että hevonen juoksee alta eikä kuuntele lainkaan. Tovin menin kuitenkin bauchereilla, kunnes totesin Janinalle, että mennään vaihtamaan suitset. Olisi mennyt minun hermoni noilla vermeillä eikä se elukankaan mielestä varmaan järin mukavaa olisi ollut... Noh, päivä kerrallaan totutellaan "kevyempään" kuolaimeen.


notkoselkä kirahvi vaiko hevonen?
Laitettiin Fannille sitten suitsien vaihdossa "perussuitset" eli meksikolaiset kimblewickeillä ja meno muuttuikin paljon. Kuunteli paljon paremmin ja oli paljon paljon kevyempi kädelle. Saatiin me hetkittäin myös takapäätä alle kivasti, vaikkei tuo itseään kokoajan sillälailla kanna. Tehtiin paljon ympyröitä ja koko aika mentiin pääosin ravia ja käyntiä kun tuo tahtoo aina laukan jälkeen olla hirveä höslä. Koitetaan nyt ensin saada ravi toimimaan kunnolla, jonka jälkeen aletaan työstämään laukkaa. Laukkasin kuitenkin muutamat kerrat ympyrällä loppuvaiheessa mikä meni kyllä tosi kivasti ja rauhallisesti, mitä todellakin ihmettelin. Taisi neiti väsyä ;)




kantapäät alas, selkä suorana ja katse ylös? 


Jännä ajatella, että tässä vaiheessa vasta aletaan tekemään kunnolla töitä tuon elukan kanssa, mutta jotenkin aikaisemmin ei ole "inspiraatio" riittänyt eikä ole ollut kyllä oikein paikkaakaan missä mennä. Talvella ajattelin hankitreeniä, mutta talvi jäi niin lumettomaksi ettei päästy kunnolla tarpomaan. Tosin, ollaanhan me käyty sänkkäreillä, mutta niihinkin on aina ollut suhteellisen pitkä matka niin ei ole oikein matkojen takia mielenkiinto hirveästi riittänyt treenailemaan. Jos nyt tästä kesästä lähtien aloittaisi ihan kunnolla treenaamisen tuon kanssa, sillä pakkohan se on myöntää ja mitä sitä kaunistelemaan ettei ole mielenkiintoa eikä paikkoja hirveästi ollut.

Mutta sitten taas asiaan. Ratsastuksen jälkeen neiti oli aikalailla hikinen, joten päätettiin letkuttaa se loppuhoitojen yhteydessä. Itse roikuin kameran kanssa vieressä kun Janina letkutteli.
























Pakkohan se oli kuitenkin arvata, että kun tuon laitumelle takaisin päästi, että se on ottamassa ihanaa kuivaa mutakylpyä... Jes!




No huomenna päästään sitten harjailemaan neitokaista oikein urakalla! Huomisesta siis tulossa varmaan lisää kuvia, kun tarkoitus olisi mennä ainakin alustavasti ottamaan Janinan rippikuvat tallille ja sitten kuvailemaan meidän ratsastukset. Siirretään myös hevosille laitumelle ihan uusi katos suojaamaan auringolta, mutta lisää puuhailusta huomenna! :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti