#2 Erikoispostaus: Fannin tarina kokonaisuudessaan OSA 2

Jatkoa edelliseen erikoispostaukseen...

Fanni alkoi kehittyä pikku hiljaa eteenpäin ja alkoi ymmärtämään pohjettakin paremmin. Pääosin mentiin aluksi ratsastusvyöllä, sillä meillä ei vielä ollut sopivaa satulaa hankittuna. Itse en ratsastusvyöllä menemisestä oikein pitänyt, joten köpöteltiin sitten ilman satulaa kun selkään menin. Kärryteltiin myös aika paljon ennen satulan hommaamista.

Eräistä syistä, joita en kuitenkaan tänne ala kirjoittelemaan, Fanni kuihtui silmissä. Sen karva näytti jokseenkin huonolta, kylkiluut paistoivat ja tyytyväinen ilmekin oli osittain hävinnyt. Kerran sillä jopa petti jalat käytävällä ja lysähti maahan.

Vuonna 2011 pääsin Ypäjän Hevosopistoon opiskelemaan ja Fannille hommattiin opiston viereiseltä tallilta tallipaikka. Kävin tuolloin päivittäin hoitamassa tamman ja ratsastelemassa. Muutamia esteitäkin päästiin kentälle sekä maastoon hyppelemään erään luokkalaiseni ja hänen hevosensa kanssa. Toinen luokkalaiseni myös kävi pariin kertaan ajamassa Fannia raviradalla. 

Tallilla, jossa Fanni oli, omistajana oli Ypäjän hevossairaalassa toimiva eläinlääkäri, joka kyseli minulta milloin Fanni on raspattu kun se pudotteli puolet ruuastaan suusta. Enhän minä sitä ollut koskaan älynnyt kysyä myyjältä, joten en tiennyt. Varattiin Fannille raspausaika hevossairaalasta, jonne sen sovittuna ajankohtana taluttaen vein. Ilmenikin, että sillä oli aikamoiset hammaspiikit suussa, mutta onneksi saivat ne sitten pois. Oli mukava työ taluttaa tuon kokoista eläintä melkein kaksi kilometriä rauhoitettuna takaisin tallille, huh! 

Raspauksen jälkeen huomasin ratsastaessa, että se "pehmeni" suustaan huomattavasti, eikä yhtään ihme. Liiallinen energia ei kuitenkaan ollut kadonnut mihinkään.

Muutaman viikon opiskelun jälkeen tajusin, ettei hevostenhoitajan ammatti olekkaan minua varten ja päätin lopettaa koulun kesken. Kävin kirjoittamassa eropaperit ja lähdin itse kotiin. Fanni jäi Ypäjälle pariksi viikoksi, sillä meillä ei sille vielä tallipaikkaa ollut valmiina ja ylä-asteelta tuntemani kaveri, joka siis opiskeli myös hevosopistolla, kävi Fannia hoitamassa ja liikuttamassa tuon ajan kunnes saimme sille tallipaikan ja haettua tamman kotiin.

Uusi tallipaikka olikin pieneltä, rauhallisella seudulla olevalta tallilta, jossa kavereina oli vanha lämminveriruuna sekä shettisruuna. Tallilla oli älyttömän upeat maastot, pellot ja uittomahdollisuudet. Fanni alkoi pikkuhiljaa lihomaan ja vaihdettiin kaura mysliin, jolloin se myös rauhottui huomattavasti. 

Seuraavana ongelmana meille tuli epäsopiva satula, joten jouduimme taas kärryttelemään tai menemään joko ratsastusvyöllä tai ilman satulaa ennen sopivan satulan hommaamista. 

Samalle tallille tulikin seuraavana keväänä 2012 postauksissa paljon pyörinyt Nosse laiduntamaan kesäksi ja porukka otti herran hyvin vastaan. Tällöin tutustuin Hennaankin, vaikkei meinaisi uskoa, että siitä on niinkin vähän aikaa kun ollaan tutustuttu :) Nossen ja Hennan kanssa alettiin maastoilemaan paljon ja sain kuin sainkin Fanninkin uimaan sillä ennen se ei ollut mennyt lähellekkään vettä! Tästä jatkettiin perusmaastoilulla eteenpäin. Tallille tuli myös lisää kavereita, nimittäin lämminveriruuna Ässä, jonka osti Hennan kanssa ennen Nossea pitänyt Marjut. Tämäkin ruuna sopeutui hyvin porukkaan!

Kuitenkin kesällä tapahtui jotain mitä emme olisi odottaneet - Fannilta repesi hankositeen haarauma etusesta. Löysin sen tuolloin kolmijalkaisena makaamassa tarhassa. Äiti ja Janina olivat satojen kilometrien päässä mökkeilemässä ja minä hätäpäissäni soitin äitille ja käskin sen soittaa heti eläinlääkäri paikalle, sillä mulla ei ollut missään tallin osoitetta eikä ell numeroa tallennettuna. Sain yksinäni raahattua kolmijalkaisen elukan talliin ja vihdoin, tovin odottelun jälkeen eläinlääkäri saapui... tai siis kolme eläinlääkäriä?? Mietin siinä kohtaa jo, miksi niitä on kolme pällistelemässä tuon elukan jalkaa ja laittoivat vielä ravaamaan tuon otuksen kolmijalkaisena minä kauhuissani katsoen vieressä. Lopputuloksena he päätyivät siihen, etteivät tiedä mikä siinä on ja vastauksena oli tietysti "viekää se klinikalle" ja totesivat, että kyllä sillä voi ratsastaa ja ravatakin. Olipahan turha käynti. Kaikki muut eläinlääkärit olivat lomalla, joten ei auttanut muuta kuin kylmätä jalkaa ja pitää Fannia karsinalevossa. Näiden elukkatohtoreiden sanomisista huolimatta, ei tullut meillä edes mieleen mennä selkään, saatika sitten ravauttaa pahasti ontuvaa hevosta! 

Noin viikon kuluttua saatiin toinen, kehuttu ja osaava vanha eläinlääkärimies paikalle, joka totesi parin jalan katselun jälkeen sen olevan hankositeen haarauman repeytymä ja vihjasi siihen suuntaan, että ei siitä varmaan enää mitään käyttöhevosta tule, mutta määräsi kuitenkin Tensolvet -lääkegeeliä ja huolellista kylmäystä. Itkuhan siinä tuli kun ajatteli, joutuisiko tuosta elukasta luopumaan. Tällä jatkettiin pitkään ja pikkuhiljaa alettiin käymään pienillä kävelylenkeillä maastakäsin ja aina siitä vähän kerrallaan eteenpäin. Otettiin myös tuolloin kengät pois Fannilta, mikä aiheutti lisää ongelmia ja takakaviot kuluivat todella nopeasti, siitä tuli tönkköjalkainen ja takaset turvottivat vähän väliä, joten oli pakko laittaa kengät takaisin jalkaan.

Syksyllä 2012 Nosse ja Ässä olivat muuttamassa takaisin talvipaikkaansa ja tuosta nykyisestä tallistamme oltiin tekemässä pihattoa. En kuitenkaan halunnut Fannia pihattoon, joten hommasimme samalta tallilta paikan Fannille, jossa se siis nykyäänkin on. Ässä ei kuitenkaan muuttanutkaan, vaan jäi meidän tilallemme tuonne kyseiselle tallille. 

Fannia taas vietiin pikkuhiljaa eteenpäin jalan mentyä ja päästiinkin jo pikkuhiljaa maastoilemaan rauhallisia lenkkejä selästä käsin ja muutaman kuukauden päästä jo normaalisti. Ratsastelin myös välillä tallinomistajamme ponia Jussilan Heartbreakeriä eli Hessua. 

Kesällä 2013 Fanni ja Nosse pääsivät laiduntamaan Hennan poikaystävän luokse ja Fannikin tottui siellä kaikenmaailman mönkijöihin ja traktoreihin, joista olisi ennen tullut aivan kauheat sätkyt. 

Syksyllä 2013 hevoset muuttivat takaisin tallille.

Nyt vuoteen 2014 mennessä ei ole Fannin jalka vaivannut laisinkaan, ollaan päästy hyppäämään taas pieniä esteitä, sen kanssa voi lähteä yksin maastoon (ennen peruutteli, pyöri, hyppi pystyyn ja pukitteli), se ei pelkää traktoreita, busseja yms. ja luottamus meidän välillä on kasvanut huimasti. Se on myös hyvässä kunnossa, vaikkakin ehkä hieman pullukka nyt, mutta kuitenkin.

Muutaman vuoden työn ja tapahtumien jälkeen, olen tyytyväinen lopputulokseen enkä luopuisi tuosta ötökästä kirveelläkään. On se vaan niin hölmö <3

2010

2013

Mikäli jokin jäi mietityttämään tai jotain muuta sellaista, kysykää siitä kommenteissa :) En varmaankaan ole aivan kaikkea muistanut kirjoittaa, mutta yritin ainakin.