keskiviikko 30. huhtikuuta 2014

Kevätpuuhailuja!

Ihan mahtavia päiviä ollut kun on aurinko paistanut ja ollut jopa 20 astetta lämmintä. Muutamina päivinä on päässyt tuohon terassille ottamaan aurinkoa, mutta vielä en ole uskaltautunut uimaan menemään. Varpaita kuitenkin jossai rannalla huljutellut vedessä, mutta tsiisus, että se on vielä aika kylmää. 

Blogia en ole jaksanut/viittinyt nyt hirveen aktiivisesti päivitellä. Syynä se, että ollaan nyt pääosin maastoiltu eikä siitä ole oikein mitään höpötettävää ja kuvaajakin on uupunut sillä ollaan oltu yleensä kahdella hevosella lenkillä tai sitten olen ollut yksin.

Yhtenä päivänä kävin liikuttamassa myös erästä puoliveritammaa, Vivaa. Ihan mahtava hevonen oli ratsastaa! Kävin sen kanssa noin 45 minuutin maastolenkin ja oli kyllä mukavaa kun pääsi välillä jotain muutakin ratsastamaan välillä kun Fannia :) Nyt toukokuussa lupailin liikutella kyseistä hevosta tarvittaessa Fannin lisäksi.



Yksi päivä nappasin meidän Veetin auton kyytiin ja menin läheisille montuille lenkkeilemään sen kanssa. Istuskeltiin rannalla ja heittelin sille keppiä ja pääsihän tuo vesipeto uimaankin. Ihan selkeesti nautti reissusta, toisin kuin minä sen jälkeen kun se oli vedestä noutanut kepin ja alkoi kierimään hiekassa. Jouduin siis kotiin tullessa pesemään koko hauvan, koska se näytti enemmän hiekassa uitetulta kuin vedessä. :D



Tänään sitten lähdettiin Janinan kanssa jo aamulla puoli yhdeksän aikaan tallille, kun olin luvannut Hennalle, että liikutan myös Nossen. Janinalla alkoi koulu 11 aikaan, joten lähdettiin aikaisin tallille ennen sitä kun muuten olisi mennyt hirveen myöhäiseksi, että olisin saanut jonkun kaveriksi maastoon illalla. 

Kaikki hevoset oli vielä sisällä kun tultiin tallille, joten mentiin ensin toiseen talliin antamaan aamusapuskat Hessulle ja Odille, jonka jälkeen vietiin ne tarhaan, heitettiin niille heinät ja kannettiin vedet. Sitten saivat Nosse ja Fanni aamuruuat, jonka jälkeen Janina otti kummatkin ulos varustukseen ja itse siivosin silläaikaa molempien karsinat ja laitoin iltaruuat valmiiksi sekä täytin pari heinäsäkkiä.


Hessua ja Odia viemässä tarhaan.

Fanni odottaa ulos pääsemistä....

Nosse sen sijaan vielä aamusapuskoilla...





Kun Janina oli saanut hepat valmiiksi ja itse olin tehnyt tallin, niin lähdettiin maastoilemaan. Minä menin Fannilla ja Janina Nossella. Tehtiin noin puolen tunnin lenkki, johon kuului kaikki askellajit, tiellä menoa sekä metsäpolkuja. Molemmilla polleilla on aikastlailla energiaa, mutta lenkki meni oikein mallikkaasti siitä huolimatta ja neiti F ravasikin jopa nätisti ihan suhteellisen rauhallisella tempolla. 



Lenkin jälkeen hoidettiin vielä molemmat hepat ja saivat linimentit koipiinsa ja pääsivät tarhoihin syömään heinää. Täytettiin vielä loput heinäsäkit ennen lähtöä, jonka jälkeen suunnattiin kotiin.



Tänään illalla olisi suunnitelmissa vapun viettoa kavereiden kanssa, saapi nähdä mitä tulee. Hauskaa ainakin!

Lauantaina meillä onkin tallitalkoot eli siivoillaan tallia ja tarhoja kuntoon ennen laidunkautta. Samalla olisi tiedossa hevosten pesu ja tavaroiden valmiiksi laittoa, sillä sunnuntaiaamuna lähdetään Nossen ja Fannin voimin mätsäriin :)! 

Jokatapauksessa, hyvää vappua kaikille! :)

tiistai 22. huhtikuuta 2014

Ihanan keväinen & pitkä maastolenkki!

Huh, nyt saa kyllä sanoa, että onneksi noita lomia on vain silloin tällöin. Aika rankat neljä päivää takana. Pääsiäinen meni siis meidän elukoita hoidellessa kun äiti ja Janina olivat Kotkassa sekä risteilyllä ja kavereiden kanssa oleillessa. Suklaamuniakin tuli Kotkasta päin tuliaisiksi, mutta piru vie kun en karkkia syö niin joudun lahjottamaan ne jollekkin muulle :D



Tänään menin tallille jo hieman jälkeen kymmenen. Hevoset olivat vielä sisällä, joten kiikutin ne kaikki neljä ulos tarhoihin heti. Siivoilin tallin ja laitoin ilta- ja aamusapuskat valmiiksi, jonka jälkeen hain Fannin tarhasta ja varustin sen.

Kun olin valmis lähtöön, halusin kokeilla tuota SportsTrackeria ja mitata matkan sekä keskinopeuden millä mennään niin laitoin sen tikittämään.

Päätin tehdä aika pitkän maastolenkin, koska oli ihan mielettömän kiva ilma ja lämmin, tosin itse ajattelin lähtiessäni, että siellä on viileä ja ängin päälleni kolmet legginssit, pitkähihaisen ja hupparin. Voitte vaan kuvitella, että tuli hieman kuuma. 



Fanni meni lenkillä TOOOSI kivasti! Ajattelin ensin, että joudun tappelemaan sen kanssa vähän väliä jos se alkaa taas kuitenkin kokeilemaan eikä suostu kulkemaan eteenpäin vaan sen sijaan hyppii, pomppii ja peruuttelee. Mutta ei! Kerran saatiin hetkeksi sellainen tilanne aikaiseksi, koska elukka tahtoi pelätä jotain trukkilavakasaa, mutta ohi päästiin kuitenkin ihan kivasti loppujen lopuksi. 
Myös pätkää, jonka joutuu kulkemaan autotien pientareella hieman jännitin jos sieltä tulee taas joku "viisaudella" siunattu autoilija ja vetää ohi täysillä, tööttäilee tai muuta mukavaa. Muutama auto menikin ihan älyttömän lujaa ohi ja osa läheltäkin, mutta Fanni ei tuumannut mitään. Onneksi. Kyllä siinä olisi pelti rytissyt ja karvat pölissy sekä ehkä jopa keräilty minun kuin myös Fannin osia pitkin pientareita jos tuo olisi säikähtänyt. Niin läheltä meinaan muutama auto tuli ja kovaa, ettei siinä olisi kerennyt juuta eikä jaata sanomaan jos jotain olisi sattunut... On se kyllä kumma etteivät jotkut ihmiset tosiaan sitä tajua, että hevonen on pakoeläin, voi säikähtää ihan koska vaan ja konepellillä sama asia kuin hirvi. Saati sitten vielä, että siellä on ihminen selässä, kärryissä tai narun päässä. Ei taida ihmisillä käydä mielessä. Lisäksi vielä siinä on jonkun rakas elukka, jota ei välttämättä yksikään haluaisi nähdä sätkivänä, suolestettuna, jalka katkenneena tai muutamaan jonkun k*sipään konepellillä tai tuulilasissa. Käsittämätöntä.

Jatketaan kuitenkin. Lenkki meni siis tosi kivasti. Ravailtiin aika paljon sekä otettiin muutama laukkapätkä, mitkä nekin onnistuivat hyvin ja molemmissa tahti pysyi rauhallisena, paitsi erääseen ylämäkeen johon annoin Fannin päästellä oikein kunnolla. :)



Lenkin jälkeen sammutin SportsTrackerin ja matkaa olikin tullut jopa 7,49 kilometriä, eli ihan mukavasti. Fanni oli ihan hikinen, joten varusteiden riisumisen jälkeen kävin letkuttamassa sen sekä laitoin sille koipiin linimenttiä. Tarhaan päästessään se tietenkin nappasi ensin suullisen heinää, sekä meni piehtaroimaan... huomenna siellä odottaa siis mutakuorrutteella koristeltu nelijalkainen! 



ei taida tällä elukalla olla ihan kaikki myslit ruokakipossa :D

kuvankaunis irvistys!

Nyt taidan mennä istuskelemaan koirien kanssa pihalle kahvikupponen kourassa, koska ilma on mitä mahtavin ulkona olemisella :)

tiistai 15. huhtikuuta 2014

Aina ei mene putkeen.

" Jos omistat ratsastushanskat - käytä niitä" -lause olisi voinut olla päivän motto. Allekirjoittaneena minulla on muutama hiertymä käpälissäni.

Ratsastin Fannia siis tänään taas pellolla. Varustuksena oli satula ilman rintaremmimartingaalia sekä normit enkkulaiset suitset ilman alaturpista kuolaimina kolmipalaoliivit. 

Yksinkertaisesti, hommasta ei tullut yhtään mitään. Ravi oli kaahaamista pää pilvissä, painoi kädelle vähän väliä, ei kuunnellut ohjaa, sisäpohkeen kosketus vain lisäsi tempoa ja vauhtia piisaisi kuin Särkänniemen tornadossa. Tuntui lähes kokoajan, että hevonen juoksee alta pois. Itseäni alkoi oikein nyppimään aika urakalla, mutta pidin itseni kuitenkin rauhallisena. 

Laukkasin muutaman kierroksen isoa ympyrää, jonka jälkeen sain jonkinlaisen kontrollinen tuohon kiitävään karvamakkaraan. Laukan jälkeen se alkoi hieman enemmän kuuntelemaan apuja ja pienellä raipan kosketuksella saatiin loppujen lopuksi myös takapää tekemään töitä, ainakin hetkittäin...

Yli puolet ajasta meni kuitenkin siihen järkyttävään riekkumiseen ja vihdoin kun sain tamman toimimaan edes jotenkin, olin itse jo aivan loppu ja hiestä märkä (ehkä kannattaisi vaihtaa jo toppatakista kevyempään?) kuten myös Fanni, joten en enää kauaa jaksanut alkutappeluiden jälkeen ratsastaa. 

Kuivattelin lenkin jälkeen Fannia ja hoidin sen, jonka jälkeen vein sen vielä tarhaan.

Suunnitteilla meillä olisi koulukisat nyt tulevana kesänä, mikäli löydetään jostain sellaiset missä on ohjelmana myös raviohjelma. Tuo elukka pitäisi saada toimimaan kunnolla kevyemmälle kuolaimelle siihen mennessä, mutta että kuinka? Se on jo meille tullessaan painanut nivelkuolaimella kädelle ja ollut todella hankala ratsastaa sillä... huoh. Tämä on taas niitä loputtomalta tuntuvia hommia, mutta ehkä vielä joskus. Toivottavasti ilmatkin pysyisi hyvänä, jotta pellot pysyisi kuivana kun meillä ei sitä kenttää tallillamme ole ja ainainen maastoilu alkaa nyppimään jo eikä siellä saa hevosta kunnolla treenattua..

Miten mukava kiukuttelupostaus, mutta tämä oli taas niitä päiviä kun olisin voinut hetkellisesti lyödä hanskat tiskiin ja heittää jonkun muun tuon otuksen selkään ja katsoa itse vierestä. 

Eihän sille olisi kuitenkaan voinut olla kiukkuinen lenkin jälkeen, on se vaan niin muru loppujen lopuksi kuitenkin. <3