torstai 15. marraskuuta 2012

Liikutusta ja joululahjatoive!

Katsoin aamulla ulos ikkunasta ja ajattelin "ei perkele, siellä sataa taas" , mutta onneksi päivä kirkastui ja olikin aika hieno ilma loppujen lopuksi.

Päästiinkin koulusta jo yhdeltä, vaikka olisi pitänyt päästä kolmelta, joten päätin mennä tallille kun kerrankin on valoisaa niin saan Fannin liikutettua. 
Joku oli jo kerennyt ennen minua siivoamaan karsinat ja laittamaan vedet, joten laitoin vain iltasapuskat ja lisää kuiviketta niihin ja hain Fannin sisälle, Fannin, joka antoi minulle HETI nätisti kiinni, ihmeellistäkö? 
Pistin neidin kuntoon ja ajattelin lähteä kävelylenkille, kun pääsin tallista ulos Fannin kanssa, sain taistella seuraa johtajaa leikkiä kun neiti ei meinannut päästää mua selkään vaan pyöri kuin väkkärä mun ympärillä, kyllä mä siellä selässä sitten istuin hetken päästä ja yritin saada neitiä liikkeelle, jonka tuloksena pari pystyyn hyppäystä ja takajalan viuhtomista, mutta päästiinpä viimein sitten liikkeelle.
Fanni oli lenkillä tositosi nätisti verrattuna nyt edellisempiin kertoihin, se ei pysähdellyt mihinkään, liikkui eteenpäin eikä kyttäillyt omia tai säikkynyt! Toki vauhtia piisasi taas hulluntavalla eikä neitiä olisi huvittanut kävellä pätkääkään, jatkuvasti sai pidättää kun mentiin sellaista "balettitanssia" eli ravin ja käynnin sekotusta, mutta muuten olen ylpeä neitokaisesta.
Tallilla kylmäsin vielä jalan 15min ja laitoin linimentit ja muut tarvittavat tökötit :)

Ainiin, ja eilen illalla nettiä selaillessa löysin aivan mahdottoman ihanat suitset, jotka voisin haluta Fannille joulupukin listaan, Fanni tosin saattaa olla eri mieltä kanssani ;) 

Tämmöiset, voi että <3

Juu ja tiedän, mulla on isokokoinen lv, mutta täytyyhän silläkin olla hiukan hauskat/ponimaisetkin vermeet ;)

Onko teillä muuten kokemusta tuolta ulkomailta tilaamisesta? Miten maksut yms kun on eri valuutta?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti