sunnuntai 13. toukokuuta 2012

Maastoilua ja vihdoinkin esteitä!

Sunnuntaina 6.5. tallinomistaja haki mut ja Janinan kotoa ja mentiin lenkille niin, että itse ratsastin Fannilla ja Janina ja Outi tuli kärryillä Melexillä. Mentiin tosi reippaasti ja tehtiin noin 6-8km lenkki kun käytiin katsomassa läheinen talli, jossa pidetään joitakin kisoja ja josta saa kenttää lainattua.
Fannilla energiaa PALJON ja päästeltiinkin menemään lujaa ja neiti oli ihan innoissaan.
Tallilla heitettiin hepoille sadeloimet ja Fannille linimentit koipiin, jonka jälkeen pääsivät laitumelle.

Lisää kuvateksti


Maanantaina 7.5. menin äitin kanssa tallille, koska Janina lähti leirikouluun. Hain Fannin tarhasta ja putsasin karsinan kunnolla, että sitä voi tarvittaessa kesällä käyttää. Äiti harjaili Fannin silläaikaa ja laittoi sille suojat jalkoihin ja itse laitoin sitten suitset ja satulan.
Äiti hyppäsi auton rattiin ja ajoi edellä läheiselle pellolle, kun itse ratsastin Fannin sinne, ja jäin pyörittelemään pellolle, yrittäen tuuppailla koulua.
Fannin keskittymiskyky oli lähes pyöreä nolla ja halusi vain mennä laukkaa, mutta sain sen pepun alle välillä, vaikkei kokoajan mennytkään kun halusi kaahottaa. Yritin taivutella sitä ympyröillä, jaksoi hetken aikaa aina keskittyä ja sitten oli taas "meno päällä".  Itelläni oli tosi kuuma Icepeakin laskettelutakki päällä, ja Fannikin näytti hikiseltä sen 40 minuutin jälkeen, joten päätettiin lähteä kävelemään kotiin päin. Kävelin pitkin ohjin ja ilman jalustimia, ja Fanni kyllä yritti raville, mutta istunnalla ja pienellä pidätteellä sain sen kävelemään suhteellisen rauhallisesti.
Fannin hiki oli jo kuivanut aika hyvin siinä kävellessä, joten harjasin sen vain lenkin jälkeen ja annoin pari porkkanaa, mutta loimittaa en viitsinyt kun oli niin lämmin muutenkin eikä ollut enään kovin hikinen, joten pääsi siitä tarhaan kavereiden kanssa :)



Keskiviikkona Henna, Nossen toinen ylläpitäjä, haki mut suoraan töistä ja suunnattiin tallille. 
Nosse ja Fanni sitten seisoskelivat tyytyväisinä laitumen perällä olevinansa kuulevinsa mitään ja jatkoivat heinän mutustamista vaikka huudeltiin tovi niitä portilla, eipä sitten auttanut muu kuin itse rämpiä sinne hakemaan pariskunta!
Harjattiin molemmat ja laitettiin varusteet niskaan, mullahan oli tarkotus pistää maastoon mexikolaiset, mutta enköhän ollut jättänyt kaikki turpikset taas kotiin pesuun, ja ainoana tallilla oli remontit, joten pakkohan se oli niillä mennä.
Ratsastettiin joku 2-3km hiekkamontulle, johon kyhättiin pari estettä pölkyistä ja puomiksi joku puominkaltainen puu. 
Fanni kielsi ensin muutamat kerrat, mutta suostui hyppäämään ihan kivasti loppupeleissä ja innostui tosi paljon, vaikka itteäni vähän pelotti hypätä pitkästä aikaa :) Nossekin hyppäsi ihan kivasti oman silmänhavaintojen mukaan.
Käytiin vielä siinä montun lammikossa uittamassa heppoja, tosin vain polviin saakka vettä, kylmensi niiden jalkoja mukavasti hyppelyiden jälkeen. Ihmettelin kuitenkin sitä kun Fanni ei ole kuin kerran ennen mennyt veteen ja kieltänyt aina kun on yritetty, mutta nyt suorastaan juoksi Nossen perässä lampeen !
Monttuilun jälkeen kierrettiin vielä vauhdilla lenkki loppuun, ja päästiin tallille takaisin, jossa pistin Fannille linimentit jalkoihin, harjasin hyvin ja loimitin, jonka jälkeen se pääsi takaisin laitumelle possuttelemaan.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti