perjantai 28. marraskuuta 2014

Suunnitelmapäivitystä

Fannilla on mennyt hyvin tuolla väliaikaisella tallilla. Se on ollut rauhallinen tallissa, vaikka yksin onkin. Sillä on ollut pikkuruinen väliaikainen tarha siinä tallin kahden muun hevosen vieressä, mutta kyllähän tuo pärjää siinä nämä muutaman päivän.  

Ollaan menty kentällä nyt parina päivänä hetken aikaa, jotta virtaa saisi purettua. Kunnolla ei ole voinut oikein mennä kun on ollut niin sateiset kelit, että kenttäkin näyttää siltä eikä ole maastoon huvittanut sateessa lähteä. Eilen tosin pidin vapaan.

Kävin tällä viikolla ostamassa Fannille myös tallitoppiksen Hööksistä sekä pellavansiemenöljyä.

Tälläisen kävin ostamassa, maksoi sen 60€.
Pesin tänään myös Fannin suojat, harjat sekä harjakopan iltasella. Olivat muuten älyttömän likasia, jospa tekis tosta pesemisestä sitten jonkinlaisen rutiinin! Muuten olen vain tehnyt joulukortit valmiiksi, siivoillut, laitellut huomisia tavaroita ja sen sellaista. Aikaisin nukkumaan tänään siis!

Huomatkaa värivalinnat :')
Äiti kävi tänään hakemassa meille kopin valmiiksi ja huomenna olisi tarkoitus lähteä hieman ennen klo 11 hakemaan Fannia ja pakkaamaan loput tavarat kyytiin, jonka myötä muuttamaan uudelle tallille :) Huomista odotellessa! Luultavasti postailen huomisesta vasta sunnuntaina, sillä huomenna on niin kiireinen päivä ja illalla olen menossa juhlimaan, joten en kerkeä millään koneelle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti